Sivut

maanantai 22. elokuuta 2016

Nyhtökaurakokeilu ja ravintolapäivä

Vihdoinkin sain käsiini pari pakettia nyhtökauraa ja pääsin myös koeajamaan uuden asunnon keittiön! Paistoin pannulla kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa ja lopuksi lisäsin nyhtiksen joukkoon. Täytin tortillan edellä mainitun lisäksi salaatilla, kurkulla ja juustodipillä.

nyhtökaura

Nyhtökauran koostumus oli jopa pelottavan lihamainen, mutta maku melko viljainen. Kaiken kaikkiaan ihan hyvää, mutta kyllähän hinta (5€/250g) hieman kirpaisee, kun kasvisruoka muuten on niin halpaa.

nyhtökauratortilla

Lauantain ravintolapäivänä kävimme ravintola Cimassa syömässä Corn dogseja mozzarella-juustolla ja jälkiruoaksi churroja. Oli todella hyvää, kuten aina! 

ravintolapäivä

sunnuntai 14. elokuuta 2016

"LINDSTRÖMINPIHVIT"

Lindströminpihvit soijarouheesta
8 pihviä

2 keitettyä punajuurta
2dl soijarouhetta
2,5dl vettä
½ valkosipulinkynsi
½ sipuli
½dl korppujauhoja
1 kananmuna
suolaa
mustapippuria
meiramia
voita/öljyä paistamiseen
  • Keitä punajuuria noin 15-20 minuuttia. Jäähdytä kylmän veden alla, poista kannat ja kuori punajuuret.
  • Turvota soijarouhe kiehuvalla vedellä.
  • Raasta punajuuret soijarouheen joukkoon.
  • Lisää korppujauhot, pilkottu valkosipuli ja sipuli. Mausta.
  • Maista ja lisää lopuksi kananmuna.
  • Paista keskilämmöllä noin. 3-5 minuuttia molemmin puolin riippuen pihvien paksuudesta.

Pihvit hajoavat huomattavasti helpommin kuin esimerkiksi tavalliset jauhelihapihvit. Parhaiten pihveistä saa kauniin muotoisia, kun lusikoi pannulle "kasan", jonka litistää paistinlastalla.

Valkosipulikastike

Valkosipulikastike

200g turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi
1tl sokeria
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
tuoretta persiljaa oman maun mukaan

  • Pilko valkosipuli todella pieneksi ja sekoita kaikki ainekset.
  • Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.


tiistai 2. elokuuta 2016

KANTARELLI-KASVISPAISTOS

Vihdoinkin reissu metsään tuotti tulosta ja ämpäreihin tiensä löysi kanttarelli jos toinenkin. Suurin osa meni pannun kautta pakkaseen, mutta osa löysi tiensä lautaselle:

n. 250g kantarelleja
6 pientä perunaa
½ kesäkurpitsa
1/4 chili
suolaa
mustapippuria
öljyä tai voita paistamiseen
sipulinvarsi

  • Puhdista ja pilko kanttarellit.
  • Pilko myös perunat ja kesäkurpitsa, sekä chili, josta poistetaan myös siemenet.
  • Paista pannulla noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Pilko lopuksi päälle vielä sipulinvarsi.
kantarelli-kasvispaistos