Sivut

lauantai 28. marraskuuta 2015

AURA-KASVIS VUOKA

500 g pastaa
1 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
2 porkkanaa
1 sipuli
1 prk ananasta
400g yrtti-tomaattimurskaa
1 dl kermaa
1 pkt aurajuustoa
suolaa
valkopippuria
oliiviöljyä paistamiseen


  • Keitä pasta kasvisliemessä.
  • Pilko kasvikset ja paista hetki oliiviöljyssä.
  • Kaada tomaattimurska kasvisten päälle, mausta ja sekoita.
  • Sekoita pasta ja tomaattimurskassa olevat kasvikset uunivuoassa.
  • Murusta aurajuusto vuoan päälle ja kaada kerma päälle.
  • Paista 175C asteessa n. 40 minuuttia.


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

torstai 26. marraskuuta 2015

HERNEROUHEPIHVIT

2dl hernerouhetta
3dl vettä
2 porkkanaa
½ sipuli
½ chili
1dl korppujauhoja
2 kananmunaa
suolaa
valkopippuria
voita ja öljyä paistamiseen

  • Anna hernerouheen turvota kiehuvassa vedessä n. 30 minuuttia.
  • Raasta porkkanat ja sipuli.
  • Sekoita turvonnut hernerouhe, porkkanasipuli-raaste ja muut ainesosat kulhossa tasaiseksi  taikinaksi. Mausta.
  • Paista miedolla lämmöllä molemmilta puolilta.


Parhaiten pihvit pysyvät kasassa, kun muotoilee taikinasta ensin suuren pallon, jonka nostaa pannulle ja litistää paistinlastalla.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

KASVIS-KIKHERNEKEITTO

10dl kasvislientä
4 perunaa
3 porkkanaa
1 prk (285/170g) kikherneitä
1 sipuli
suolaa
yrttejä
öljyä

  • Huuhdo ja valuta kikherneet.
  • Kuullota kuoritut ja pilkotut kasvikset, sekä kikherneet kattilassa öljyssä.
  • Kaada 10dl kasvislientä kattilaan ja anna kiehua n. 30 minuuttia.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

HELPPO NASI GORENG

2 annosta

3dl keitettyä tummaa riisiä
150g pakastevihanneksia (herne, papu, porkkana, kukkakaali)
½ sipuli
½ chili
2 kananmunaa
oliiviöljyä
currya
suolaa
sitruunamehua

  • Kuumenna öljy pannulla, lisää vihannekset ja paista hetki.
  • Lisää keitetty riisi ja mausta.
  • Riko kananmunat pannuun ja sekoita, kunnes ne ovat kypsiä.
  • Lusikoi  nasi goreng esimerkiksi kulhoon (toimii muottina) ja kaada lautaselle.




tiistai 10. marraskuuta 2015

COLESLAW

500g kaalia
2 porkkanaa
1dl majoneesia
1dl turkkilaista jogurttia
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sinappia
suolaa
sokeria
valkopippuria

  • Sekoita kastikkeen ainekset suuressa kulhossa.
  • Pilko kaali kapeiksi suikalaiksi ja raasta porkkanat.
  • Sekoita kaali ja porkkanaraaste hyvin kastikkeeseen.
  • Anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.
coleslaw

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

SMOOTHIE WEEK

Tämän viikon olen kokeillut kehonpuhdistusta välttelemällä ja suosimalla eri ruoka-aineita. Välteltävien listalle kuuluu muunmuassa maitotuotteet, vilja sekä sokeri. Ruokavalioon olen koittanut lisätä hedelmiä ja marjoja, jotka olen nauttinut smoothieiden muodossa, sekä korvannut kahvin vihreällä teellä.

 SMOOTHIE 1
2 isoa annosta
200g mustikoita
1 banaani
1 kiivi
3dl mustaherukkamehua
200g maustamatonta jogurttia
sitruunamehua
SMOOTHIE 2
2 isoa annosta
n. 3 dl musta-, puna- ja valkoviinimarjoja
1 vihreä omena kuorineen
1 banaani
3dl vettä