Sivut

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

PIZZASUNDAY

Jouluruokakiintiö alkaa olemaan täynnä, joten päätimme pitää pizzapäivän. Pohjan ohje on Myllynparas durum-vehnäjauhopaketin kyljestä kolminkertaistettuna.

Pizzapohja (3 pellillistä)
4,5 dl vettä
1 pkt hiivaa
1 tl suolaa
6 dl (oliivi)öljyä
9 dl durum-vehnäjauhoja
  • Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
  • Lisää suola, öljy ja jauhot.
  • Kaulitse taikina uunipellille ja anna kohota tai anna taikinan ensin kohota ja muotoile pizzapohja vasta sitten.



Kasvis-juusto-pizzan täytteeksi laitoin tällä kertaa tomaattia, paprikaa, sipulia, valkosipulia, mozzarellaa, aurajuustoa, fetaa ja juustoraastetta. 




torstai 24. joulukuuta 2015

Joulutunnelmia

Jouluaattoa vietetään tänä vuonna suvun kesken äidin luona, niinkuin muinakin vuosina. Meidän joulussa ruoka on pääosassa ja menu melko perinteinen sisältäen muunmuassa kinkun, laatikoita, kaloja ja erilaisia salaatteja, sekä leipiä. Tänä vuonna ruokailu aloitettiin itsetehdyllä kirsikkaraparperi-liköörillä, joka on kesästä asti odotellut lasipurkissa.


KIRSIKKARAPARPERI-LIKÖÖRI
0,5 kg kirsikoita
1 raparperinvarsi (ohut)
5 dl sokeria
0,5 l kotimaista viljaviinaa


  • Huuhdo kirsikat ja poista niistä kivet, sekä karat.
  • Pilko raparperi pieniksi paloiksi.
  • Kaada lasipurkkiin kirsikoiden ja raparperin päälle viina ja sokeri.
  • Sekoita hyvin, sulje kansi ja anna olla 3-4 kuukautta välillä sekoittaen.
  • Siivilöi likööri ja kaada pulloon. Säilytä kylmässä.






  • Hyvää joulua kaikille lukijoille!

    tiistai 22. joulukuuta 2015

    SITRUUNAINEN AVOKADOPASTA

    Ennen jouluruokaövereitä vielä hieman erilaisia makuja. Muutaman vuoden takainen ruokailmiö muunneltuna:
    neljä annosta

    3 avokadoa
    loraus oliiviöljyä
    1/4 sitruunan mehu
    2 rkl grana padano juustolastuja murskattuna
    1 dl Emmental Punaleima juustoraastetta
    1 valkosipulinkynsi pilkottuna
    suolaa
    mustapippuria
    persiljaa

    2 pakettia tuorepastaa (250g)

    Halkaise avokadot, poista kivet ja kuutioi sisälmys veitsellä kuoren sisällä, jonka jälkeen kaiva se lusikalla kulhoon. Heitä sekaan muut kastikkeen ainesosat, sekoita ja anna maustua jääkaapissa noin tunnin ajan. Keitä ja valuta tuorepasta, jonka jälkeen sekoita pasta ja kastike tarjoilukulhossa tai suoraan lautasilla, valmis!

    perjantai 11. joulukuuta 2015

    ONNI BLOGIEN JOULUKALENTERI LUUKKU 11: Syötäviä joululahjoja

    Meillä on Onni Blogeissa käynnissä joulukalenteri, jonka jokaisesta luukusta löytyy erilaisia jouluun liittyviä juttuja. Omassa luukussani ajattelin vinkata parista joulun ruokalahjaideasta:


    Mustaherukka-valkosuklaafudge
    100g valkosuklaata
    50g kuivattuja mustaherukoita
    2dl kuohukermaa
    50g voita
    1,5dl sokeria
    2rkl hunajaa
    • Kuumenna kerma, sokeri ja hunaja kattilassa kiehuvaksi.
    • Lisää voi ja anna kiehua hiljaa noin 40 minuuttia. Seos on valmista kun se jähmettyy kylmään vesilasiin tiputettassa.
    • Anna seoksen jäähtyä hieman ja vatkaa sekaan valkosuklaa ja mustaherukat.
    • Kaada fudge leivinpaperilla vuorattuun pieneen (n. 20x20cm) vuokaan.
    • Anna jähmettyä jääkaapissa useampi tunti ja leikkaa veitsellä pieniksi paloiksi.
    • Säilytä jääkaapissa.  

    Makea hunaja-kauraleipä
    25g hiivaa
    3dl vettä
    2dl kaurahiutaleita
    4dl vehnäjauhoja
    2rkl hunajaa
    1rkl rypsiöljyä
    • Murenna hiiva lämpimään veteen.
    • Lisää hunaja, kaurahiutaleet ja jauhot, sekä lopuksi öljy.
    • Anna kohota 20 minuuttia.
    • Vaivaa taikina ja muotoile vuoan muotoiseksi (itselläni pyöreä.)
    • Anna kohota vielä 40 minuuttia.
    • Paista 180 asteessa 40 minuuttia.

    Muistakaa käydä myös tsekkaamassa edellisten päivien luukut muista Onni blogeista! Eilinen luukku löytyy  Pienen pojan elämää-blogista ja huomenna Eliza does Oz-blogissa jouluisia tunnelmia Australiasta!