Sivut

perjantai 11. syyskuuta 2015

NACHOVUOKA

Usean vuoden takaiselta Bulgarian reissulta mieleen muistui saman tyylinen ruokalaji, jota olen koittanut jäljitellä. Meillä tästä on tulossa hyvää vauhtia jo vakiotarjottava viikonlopun rentoihin illanistujaisiin ja yleensä tarjolla onkin soijarouheversion lisäksi myös jauhelihanachovuoka, mikä valmistuu samaan tapaan, korvaamalla vain soijarouhe jauhelihalla.

2dl soijarouhetta
1 purkki yrttitomaattimurskaa
1 sipuli
1dl kermaa
tulista salsaa oman maun mukaan
oliiviöljyä
maissilastuja
150g mozzarella juustoraastetta
suolaa
pippuria
oreganoa


  • Anna soijarouheen turvota noin 10 minuuttia soijan kanssa samassa määrässä vettä.
  • Kuumenna pannu, lisää öljyä, turvonnut soijarouhe ja pilkottu sipuli. Kypsennä hetki.
  • Lisää pannulle tomaattimurska, salsa, kerma ja mausteet, jonka jälkeen jätä pannu jälkilämmölle hetkeksi.
  • Lado uunivuokaan vuorotellen soijarouhekastiketta, maissilastuja ja juustoraastetta.
  • Paista 175C-asteessa noin 15 minuuttia, tai niin kauan kun juusto on sulanut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti