Sivut

torstai 15. marraskuuta 2018

SAVUTOFUSALAATTI

Tässä vegaanisessa salaatissa yhdistyy rapsakka tofu ja pehmeät porkkanasiivut. Nopeasti valmistuva ja täyttävä salaatti sopii hyvin vaikkapa lounaaksi.

savutofusalaatti

75g savutofua
1 porkkana
2rkl oliiviöljyä
jääsalaatinlehtiä
½ tomaatti
pieni pala kurkkua
sipulia
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

  • Pilko tofu haluamasi kokoisiksi paloiksi ja painele kuivaksi talouspaperilla. Hyvä keino on kääriä tofut parin talouspaperiarkin sisään ja nostaa esimerkiksi lautanen painoksi.
  • Laita tofut kulhoon ja lisää joukkoon 1rkl oliiviöljyä ja mausta ripauksella mustapippuria ja paprikajauhetta. Anna maustua noin puolituntia.
  • Kuori porkkana ja höylää se kuorimaveitsellä ohuiksi siivuiksi.
  • Asettele porkkanasiivut kulhoon, lisää 1rkl oliiviöljyä ja mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.
  • Tee salaattipohja lautaselle jääsalaatista, tomaatista ja kurkusta.
  • Paista porkkanasiivuja pannulla pari minuuttia niin, että ne hiukan pehmenevät.
  • Nosta porkkanasiivut salaatin päälle ja siirrä tofu pannulle paistumaan. Anna tofun paistua miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia niin, että vaalea pinta saa väriä ja tofusta tulee rapsakkaa.
  • Lisää paistetut tofut salaattiin ja pilko lopuksi päälle sipulia, valmis!
savutofusalaatti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti