Meidän juhannus meni pihapelejä pelaillessa ja sangriaa muovimukeista juoden - tietenkin hyvässä seurassa! Syötiin muun muassa uusia perunoita ja fetanyyttejä, joihin tulee siis fetaa, keltaista paprikaa, sipulia, mustapippuria ja oliiviöljyä. Nyytin voi lämmittää grillissä tai uunissa.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
maanantai 20. kesäkuuta 2016
LAVENTELIPIKKULEIVÄT
n. 20 kpl
120g voita
1dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl laventelia
1tl sitruunamehua
- Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
- Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää voi-sokerivaahtoon.
- Lisää laventeli (itse käytin tuoretta, mutta myös kuivattu käy) ja sitruunamehu.
- Tee haluamasi muotoisia pikkuleipiä. Itse pyörittelin taikinasta palloja ja litistin pellille kämmenellä.
- Paista 225C n. 8 minuuttia pikkuleipien paksuudesta riippuen. Kuitenkin niin, että reunat saavat vähän väriä.
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
KUKKAKAALIPIHVIT
Eilen piti keksiä tämän päivän ruoka samalla hetkellä, kun astuin kauppaan sisään, joten nappasin Pirkka ruokalehden oven vierestä ja nopealla selailulla päädyin kukkakaalipihveihin. Reseptiä muokkasin kuitenkin hiukan ja tälläisiä yksilöitä sain sitten aikaiseksi:
10 pihviä
1 kukkakaali (n. 600g)
2dl juustoraastetta
2 kananmunaa
ruohosipulia
suolaa
mustapippuria
voita/öljyä paistamiseen
- Keitä kukkakaalin kukintoja, niin että ne pehmenevät.
- Valuta kukkakaalit ja hienonna haarukalla tai sauvasekoittimella. Anna kukkakaalien jäähtyä hetki.
- Lisää joukkoon juustoraaste (itse laitoin desin emmentalia ja desin mozzarellaa), kananmunat ja mausteet.
- Lusikoi pannulle taikinaa ja litistä se pihviksi. Pihvit hajoavat helposti ja jos hermot eivät kestä, niin esimerkiksi korppujauhojen lisääminen taikinaan auttaa kasassa pysymisessä.
- Paista muutama minuutti molemmilta puolilta riippuen pihvien paksuudesta.
tiistai 14. kesäkuuta 2016
VALMISTUJAISET
Lauantaina juhlittiin valmistumistani parturi-kampaajaksi ja ylioppilaslakinkin sain painaa päähän. Tietenkään ei kuvia tarjottavista muistettu ottamaan kaiken tohinan keskellä, mutta ajattelin silti kertoa, mitä kaikkea meidän menuun kuului:
Alkumalja
Tomaatti-mozzarella-basilikatikut
Vihreä salaatti
Ciabatta
Juusto-pastasalaatti
Tonnikala-riisisalaatti
Saaristolaisleipä savulohitahnalla
Soijarouhepiirakka
Lihapullat
Kalavoileipäkakku
Raparperi-juustokakku
Sitruunakakku
Gluteeniton suklaa-kuivakakku
Keksilajitelma
Vesi
Mehu
Kahvi
Tee
Tarjolla oli siis sekä kasvista, kalaa, että lihaa ja suurin osa tehtiin äidin kanssa perjantai-iltana. Oma lemppari oli juusto-pastasalaatti, jonka reseptin (ainakin) aion myöhemmin tänne laittaa. Vieraita oli reilu kolmekymmentä ja loppuillasta lämmitimme vielä saunan. Sateinen viikkokin kääntyi loppua kohden aurinkoiseksi, joten juhlat olivat kerrassaan onnistuneet!
lauantai 4. kesäkuuta 2016
Grillikauden avaus
Tulin takaisin Suomeen viikko takaperin ja ai että oli ihana tulla, kun kaikkialla on niin vihreää ja lämpötilat samoissa lukemissa, kuin Mallorcallakin.
Ajatus grillikauden avaamisesta tuli extempore tiistaina kesken kauppareissun. Pikaisesti kehittelimme helpot eväät ja lähdimme ajamaan Ennin mökille. Esivalmisteltiin ruoat ja laitettiin sauna lämpeämään. Talviturkkikin tuli heitettyä ja sen jälkeen kyllä maistui meidän erittäin juustoinen menu. Grillinyyttien lisäksi meillä oli fetasalaattia, rucolatuorejuustolla täytettyjä herkkusieniä ja halloumia.
Grillinyytit
keitettyjä perunoita ja sipulia (tai perunasipulisekoitusta pakkasesta)
tomaattia
fetaa
vihreitä oliiveja
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Greetings from Mallorca
Blogihiljaisuuden syy on työssäoppimiseni Mallorcalla, mistä tälläkin hetkellä kirjoittelen. Paikallisia ruokia on tullut maisteltua, muunmuassa vegepaellaa, joka ei kyllä ollut kovinkaan ihmeellistä. Päivittelen blogia sitten enemmän kesäkuussa valmistumisen jälkeen!
perjantai 22. huhtikuuta 2016
TÄYTETTY KASVISPATONKI & BANAANI-HERUKKASMOOTHIE
Pitkästä aikaa panostin iltapalaan hiukan enemmän, vaikka ei tämäkään niin suuria ponnisteluita vaatinut. Toki patongin voisi itse leipoa, mutta eilen tyydyin kaupan esipaistettuun.
Täytetty kasvispatonki
1 patonki
salaatinlehtiä
Kasvistäyte
2 keitettyä kananmunaa
2rkl voita
n. 2rkl sipulisilppua
1/3 keltaista paprikaa
mustapippuria
suolaa
- Paista patonki.
- Hienonna kananmunat ja lisää joukkoon voi, sipulisilppu, pieneksi pilkottu paprika ja mausta.
- Halkaise patonki ja täytä salaatinlehdillä, sekä kasvistäytteellä.
Banaani-herukkasmoothie
1 banaani
2dl vaniljajogurttia
2dl jäisiä mustaherukoita
- Anna mustaherukoiden sulaa hetki huoneenlämmössä.
- Sekoita ainekset blenderissä tasaiseksi.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
MUSTIKKAMUFFINIT
Pitkästä aikaa tuli leivottua jotakin, kun äidin pakkasesta löytyi yllättävän monta pussia mustikoita viime syksyltä. Kuorrutteesta tuli melko makeaa, mutta ihana väri piristi muuten mustikasta vähän harmaaksi värjäytyneitä muffineita.
15kpl (keskikokoisia)
50g voita
2 munaa
2dl sokeria
1dl maitoa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
200g mustikoita
Kuorrute
2rkl mustikkamehua
2rkl voita
n. 3dl tomusokeria
- Vaahdota munat ja sokeri.
- Lisää maito ja sulatettu voi.
- Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja lisää jauhoseos taikinaan.
- Lisää mustikat.
- Täytä muffinivuoat n. puolilleen ja paista uunin keskitasossa 225C-asteessa 15 minuuttia.
- Anna muffinien jäähtyä ja sekoita kuorrutteen aineet.
- Kuorruta muffinit ja koristele haluamallasi tavalla.
perjantai 1. huhtikuuta 2016
KUKKAKAALIWINGSIT
Vielä lihaa syödessäni en muistaakseni kertaakaan maistanut chicken wingsejä, mutta uskoisin, etteivät nämä kasvisversiot paljoa huonommaksi niille jää!
n. 400g kukkakaalia
1dl öljyä/sulatettua voita
0,5dl vettä
1,5dl vehnäjauhoja
3rkl sriracha-kastiketta
1tl valkosipulijauhetta
1tl paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
- Pilko kukkakaali sopivan kokoisiksi paloiksi ja sekoita muut ainekset kulhossa tasaiseksi taikinaksi.
- Pyörittele kukkakaalit taikinassa ja paista uunin keskitasolla 250C-asteessa ensin 15 minuuttia, käännä wingsit ja sitten vielä 15 minuuttia.
- Tarjoa salsan tai vaikkapa kurkkujogurttikastikkeen kanssa!
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
PARSAKAALIPASTA
2 isoa annosta
250g pinaattituorepastaa
200g parsakaalia
oliiviöljyä
1 pieni sipuli
2dl kermaa
suolaa
basilikaa, meiramia, timjamia
- Paista hetki pilkottua sipulia ja parsakaalia oliiviöljyssä.
- Lisää kerma ja mausteet. Anna hautua kymmenisen minuuttia.
- Keitä pinaattituorepasta pussin ohjeen mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















