Sivut

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

TÄYTETYT MYSKIKURPITSAT

Syksy toi mukanaan kurpitsat, joista yksi oma suosikkini on myskikurpitsa. Yhdistelmällä makea+tulinen+aurajuusto ei voi mennä vikaan!

täytetty myskikurpitsa

1 pieni myskikurpitsa (n.700g)

1 iso keltainen sipuli
1 punainen chili
1rkl öljyä
50g aurajuustoa
ripaus suolaa ja mustapippuria

  • Halkaise kurpitsa ja kaiva siemenet pois lusikalla. (Ennen halkaisua kannattaa leikata kurpitsan molemmista päistä "kannat" pois, jotta kurpitsa on helpompi halkaista.)
  • Viillä veitsellä kurpitsan puolikkaiden sisäpintaan parin sentin syvyistä ristikkokuviota.
  • Voitele kurpitsan sisäpinnat öljyllä ja ripottele suolaa pinnalle.
  • Asettele kurpitsat uunipellille sisäpinta ylöspäin ja paista 200C-asteessa n. 20 minuuttia.

  • Pilko sipuli ja chili pieneksi ja pyöräytä pannulla öljyssä parin minuutin ajan.
  • Koverra kurpitsoista lusikan avulla hedelmälihaa ja sekoita ne sipulin ja chilin joukkoon.
  • Mausta täyte suolalla ja mustapippurilla.
  • Lusikoi täytettä kurpitsan puolikkaisiin.
  • Ripottele lopuksi päälle aurajuustoa ja paista 200C-asteessa vielä n. 30 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa.

torstai 27. syyskuuta 2018

AVOKADO-HERNETAHNA

Sopii loistavasti ruisleivän päälle ja miksei vaikka täytteeksi voileipäkakkuunkin!


avokado-hernetahna


1 avokado
200g pakasteherneitä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
1 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria

  • Kiehauta herneitä pari minuuttia ja huuhtele lopuksi kylmällä vedellä.
  • Halkaise avokado ja poista kivi.
  • Laita kaikki ainekset kulhoon ja survo sileäksi sauvasekoittimella.
  • Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

perjantai 3. elokuuta 2018

KESÄPASTA 2.0

Kesän ajan on blogin puolella ollut hiljaista, kun työt ja kesäopinnot ovat vieneet suuren osan ajasta. Nyt tiedossa olisi kuitenkin kolmen viikon loma, mikä sai alkunsa noin tunti sitten, joten enköhän ehdi tännekin kirjoittelemaan useammin.

Hiljaisuus blogin puolella ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö olisi tullut kokeiltua paljon uusia ruokia. Selailin vanhoja julkaisuja ja aika lailla kaksi vuotta sitten olen julkaissut kesäpasta-reseptin. Tänä kesänä pastan kanssa on maistunut mm. pinaatti, joten tässä yksi tämän hetken lemppareistani jakoon!

kasvispasta

2 annosta

150g tagliatelle-pastaa
vettä
suolaa

65g tuoretta pinaattia
2 valkosipulinkynttä
1rkl öljyä
pari ruokalusikallista pastan keitinvettä
50g fetaa
6 kirsikkatomaattia
tuoretta basilikaa
mustapippuria

  • Keitä pasta pussin ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä.
  • Kuumenna öljy ja lisää pieneksi pilkotut valkosipulinkynnet, sekä tuoreet pinaatinlehdet pannulle. Kääntele hetki, kunnes pinaatit "menevät kasaan" ja lisää muutama ruokalusikallinen pastan keitinvettä. Anna muhia pannulla miedolla lämmöllä vielä muutama minuutti ja mausta ripauksella mustapippuria.
  • Laita lautaselle ensin pasta ja asettele sen päälle paistettu pinaatti.
  • Murenna päälle vielä fetajuustoa, pilkotut kirsikkatomaatit ja tuoreita basilikan lehtiä.
  • Halutessaan annoksen pinnalle voi pirskotella vielä oliiviöljyä.
Pinaattia voi toki käyttää reilumminkin kuin mitä ohjeessa on mainittu, mutta itsellä sattui olemaan juuri tuon verran kerättynä. 

perjantai 20. huhtikuuta 2018

PARSAA, SAVUTOFUA & HOLLANDAISEKASTIKETTA

Parsakausi on korkattu täälläkin ja itse asiassa ensimmäistä kertaa ikinä! Tankoparsa maistui spagetin, savutofun ja hollandaisekastikkeen kera. Annoksen päälle ripottelin vielä hieman mustapippurirouhetta.

tankoparsa

Pannulla paistettu tankoparsa
  • Taivuta parsaa molemmista päistä. Näin parsa katkeaa oikeasta kohdasta, sillä tyvi on kova ja puumainen.
  • Kuumenna pannulla pieni tilkka rypsiöljyä ja lisää parsat. Paista miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia, niin että nuput saavat vähän väriä. Kääntele parsoja paiston ajan.

Paistettu savutofu
  • Viipaloi n. 1cm paksuisia siivuja ja halkaise siivut vielä pituussuunnassa.
  • Kuivata tofua hetki talouspaperin välissä. Päällä voi käyttää painoa.
  • Kuumenna rypsiöljyä ja paista tofusiivuja miedolla lämmöllä pari minuuttia per puoli.

Hollandaisekastike

100g  voita
2 keltuaista
1rkl etikkaa
2rkl vettä
1rkl sitruunamehua
ripaus valkopippuria

  • Sulata voita kattilassa kunnes se alkaa erottumaan. Ota kirkas voi talteen.
  • Sekoita keltuaiset, valkoviinietikka ja vesi pienessä kattilassa. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan vatkaten. Siirrä kattila pois liedeltä, kun seos on vaahtomaista.
  • Lisää kirkas voi koko ajan sekoittaen.
  • Mausta sitruunamehulla ja valkopippurilla.
parsapasta

torstai 22. maaliskuuta 2018

PUNAKAALIPIIRAKKA

piirakka

Suolainen piirakkapohja

3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
150g voita
½dl kylmää vettä

  • Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään.
  • Nypi voi jauhoihin ja lisää lopuksi kylmä vesi.
  • Sekoita taikina tasaiseksi.
  • Voitele piirakkavuoka ja jauhota korppujauhoilla.
  • Painele piirakkataikina vuokaan.
  • Esipaista 200C-asteessa 10 minuuttia.

suolainen piirakka

Täyte

öljyä paistamiseen
n. 350g punakaalia
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
loraus valkoviinietikkaa

1dl kermaa
1 kananmuna

valkosipulituorejuustoa

  • Suikaloi kaali ja keitä kiehuvassa vedessä 5-10 minuuttia.
  • Pilko sipuli ja paista öljyssä sipulia ja kaalia noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi loraus valkoviinietikkaa.
  • Laita täyte piirakkapohjan päälle. Sekoita kerma ja kananmuna ja kaada seos piirakan päälle. Lisää lopuksi pinnalle valkosipulituorejuustoa.
  • Paista 225C-asteessa noin 20 minuuttia.
punakaalipiirakka

tiistai 2. tammikuuta 2018

PUNAJUURISALAATTI

kattaus

Jouluaattona syötiin perinteisesti äitini luona. Aikaisempinakin vuosina olen aina jonkun reseptin meidän joulupöydästä täällä blogissa jakanut ja nyt olisi vuorossa itse tehty punajuurisalaatti:

4 etikkapunajuurta
½ sipuli

1½dl majoneesia
70g smetanaa
½tl suolaa
½tl mustapippuria
1tl punaviinietikkaa
1tl sokeria
1rkl sinappia


  • Raasta punajuuret ja pilko sipuli pieneksi.
  • Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Lisää punajuuriraaste ja sipuli joukkoon.
  • Sekoita hyvin ja anna salaatin maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.
punajuurisalaatti

joulupöytä

maanantai 18. joulukuuta 2017

MACA SMOOTHIE

Maca-jauhe. Sen terveysvaikutuksiin on lueteltu mm. korkeampi energiataso, stressin lievitys ja muistin paraneminen. Kuulostaa hyvältä, mutta jauheen maku on niin kamala, etten itse ainakaan meinannut millään saada sitä kurkusta alas. Tuntui, ettei makua saanut millään peitettyä. Päätin antaa macalle vielä yhden mahdollisuuden smoothien seassa ja se kannatti! Mustikka ja kardemumma peittävät macan maun melkeinpä kokonaan:

Maca smoothie

2dl maustamatonta jogurttia
1dl jäisiä mustikoita
1 banaani
1-2tl maca-jauhetta
1ml kardemummaa
  • Mittaa ainesosat blenderiin, pilko banaani joukkoon ja hurauta sileäksi smoothieksi.

maca smoothie

Käyttämällä kasvipohjaista jogurttia smoothie on vegaaninen.

maanantai 30. lokakuuta 2017

TOMAATTINEN KIKHERNEKEITTO

tomaattinen kikhernekeitto

2rkl rypsiöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 porkkanaa
2 perunaa
1 purkki luomu kikherneitä (400/240g)
1 tölkki yrttitomaattimurskaa (370g)
3kpl jumbo herkkusieniä
0,8l vettä
1rkl sokeria
1 kasvisliemikuutio
1tl sriracha-kastiketta
1rkl sitruunamehua
mustapippuria


  • Pilko sipuli, valkosipulin kynsi, porkkanat, perunat ja herkkusienet haluamasi kokoisiksi.
  • Kuullota sipulia ja valkosipulia hetki rypsiöljyssä.
  • Lisää porkkanat, perunat, tomaattimurska, sokeri, kasvisliemikuutio ja vesi. Anna kiehua noin 20 minuuttia.
  • Valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää ne keittoon. Lisää myös herkkusienet, sriracha, sitruunamehu ja mustapippuri.
  • Anna kiehua hiljalleen vielä noin 10 minuuttia.
  • Maista ja mausta lisää tarvittaessa.
Erityisen hyvältä keitto maistuu tuoreen leivän kanssa ja halutessaan valmiin annoksen päälle voi laittaa vielä lusikallisen smetanaa tai ranskankermaa! (Vegaaninen vaihtoehto esim. Oatlyn fraiche)


tiistai 1. elokuuta 2017

TOMAATTI-TUOREJUUSTOKASTIKE PASTALLE

tomaattituorejuustokastike

2-4 annosta

5 kypsää tomaattia
1 kesäsipuli
5rkl oliiviöljyä
1dl vettä
100g yrttituorejuustoa
1rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
  • Pilko tomaatit ja sipuli. Tomaateista kannattaa poistaa keskiosat.
  • Kuullota sipulia hetki oliiviöljyssä ja lisää pieneksi pilkotut tomaatit ja desi vettä.
  • Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Anna kiehua puolisen tuntia välillä sekoittaen. Nesteen tulisi haihtua noin puoleen alkuperäisestä.
  • Lisää yrttituorejuusto ja anna kastikkeen vielä kuplahtaa.
  • Tarjoa esimerkiksi tagliatelle-pastan kanssa.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

HÄRKISPIHVIT & BEARNAISEKASTIKE

Härkispihvit uunissa (4 isoa)

1pkt (250g) Härkistä
2 kesäsipulia
100g kermaviiliä
1 kananmuna
3/4dl korppujauhoja
1rkl valkoviinietikkaa
paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria

  • Hienonna sipuli ja sekoita kaikki pihvien ainekset keskenään. Mausta oman maun mukaan.
  • Jaa taikina neljään osaan. Muotoile taikinasta ensin pyöryköitä, jonka jälkeen ne on helppo kämmenellä litistää pellille kauniiksi pihveiksi.
  • Paista uunin keskitasolla 225C-asteessa noin 15 minuuttia.
härkispihvit

Bearnaisekastike

1dl vettä
1 kesäsipuli
2rkl valkoviinietikkaa
½tl valkopippurijauhetta

4 keltuaista
150g voita
rosmariinia

  • Kuumenna kasarissa valkopippurilla maustettu vesi, pieneksi pilkottu sipuli ja valkoviinietikka. Anna kiehua kunnes mausteliemestä on haihtunut puolet.
  • Pilko voi valmiiksi ja erottele keltuaiset valkuaisista.
  • Kastike tehdään loppuun vesihauteessa. Kuumenna siis suuressa kattilassa vesi kiehuvaksi ja aseta sen päälle pienempi kattila.
  • Kaada keltuaiset, sekä mausteliemi pienempään kattilaan ja vispaa, kunnes kastike sakenee. Älä kuitenkaan päästä kastiketta kiehumaan. Lisää voi ja anna sen sulaa joukkoon. Mausta lopuksi rosmariinilla. Tuoreella tai kuivatulla.
bearnaise