Sivut

maanantai 22. elokuuta 2016

Nyhtökaurakokeilu ja ravintolapäivä

Vihdoinkin sain käsiini pari pakettia nyhtökauraa ja pääsin myös koeajamaan uuden asunnon keittiön! Paistoin pannulla kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa ja lopuksi lisäsin nyhtiksen joukkoon. Täytin tortillan edellä mainitun lisäksi salaatilla, kurkulla ja juustodipillä.

nyhtökaura

Nyhtökauran koostumus oli jopa pelottavan lihamainen, mutta maku melko viljainen. Kaiken kaikkiaan ihan hyvää, mutta kyllähän hinta (5€/250g) hieman kirpaisee, kun kasvisruoka muuten on niin halpaa.

nyhtökauratortilla

Lauantain ravintolapäivänä kävimme ravintola Cimassa syömässä Corn dogseja mozzarella-juustolla ja jälkiruoaksi churroja. Oli todella hyvää, kuten aina! 

ravintolapäivä

sunnuntai 14. elokuuta 2016

"LINDSTRÖMINPIHVIT"

Lindströminpihvit soijarouheesta
8 pihviä

2 keitettyä punajuurta
2dl soijarouhetta
2,5dl vettä
½ valkosipulinkynsi
½ sipuli
½dl korppujauhoja
1 kananmuna
suolaa
mustapippuria
meiramia
voita/öljyä paistamiseen
  • Keitä punajuuria noin 15-20 minuuttia. Jäähdytä kylmän veden alla, poista kannat ja kuori punajuuret.
  • Turvota soijarouhe kiehuvalla vedellä.
  • Raasta punajuuret soijarouheen joukkoon.
  • Lisää korppujauhot, pilkottu valkosipuli ja sipuli. Mausta.
  • Maista ja lisää lopuksi kananmuna.
  • Paista keskilämmöllä noin. 3-5 minuuttia molemmin puolin riippuen pihvien paksuudesta.

Pihvit hajoavat huomattavasti helpommin kuin esimerkiksi tavalliset jauhelihapihvit. Parhaiten pihveistä saa kauniin muotoisia, kun lusikoi pannulle "kasan", jonka litistää paistinlastalla.

Valkosipulikastike

Valkosipulikastike

200g turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi
1tl sokeria
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
tuoretta persiljaa oman maun mukaan

  • Pilko valkosipuli todella pieneksi ja sekoita kaikki ainekset.
  • Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.


tiistai 2. elokuuta 2016

KANTARELLI-KASVISPAISTOS

Vihdoinkin reissu metsään tuotti tulosta ja ämpäreihin tiensä löysi kanttarelli jos toinenkin. Suurin osa meni pannun kautta pakkaseen, mutta osa löysi tiensä lautaselle:

n. 250g kantarelleja
6 pientä perunaa
½ kesäkurpitsa
1/4 chili
suolaa
mustapippuria
öljyä tai voita paistamiseen
sipulinvarsi

  • Puhdista ja pilko kanttarellit.
  • Pilko myös perunat ja kesäkurpitsa, sekä chili, josta poistetaan myös siemenet.
  • Paista pannulla noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Pilko lopuksi päälle vielä sipulinvarsi.
kantarelli-kasvispaistos

torstai 28. heinäkuuta 2016

VADELMA-MURUPIIRAKKA

Pienestä vesisateesta huolimatta lähdin lähimetsään katsomaan vadelmatilannetta ja niitähän riitti niin paljon, kun vain olisi jaksanut poimia! Osa meni pakkaseen ja loput tähän hullun hyvään vadelma-murupiirakkaan: 
100g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
½dl maitoa

250g vadelmia

muru:

50g (pehmeää) voita
½dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
2tl vanilijasokeria
Vadelmasaalis
  • Vatkaa pehmeä voi ja sokeri, lisää kananmuna ja jatka vatkaten.
  • Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää jauhoseos taikinaan.
  • Lisää vielä maito ja sekoita taikina tasaiseksi.
  • Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (28cm).
  • Ripottele taikinan päälle vadelmat.
  • Sekoita murun ainekset ja ripottele piirakan päälle.
  • Paista uunin keskitasolla 200C-asteessa noin 20 minuuttia.
Vadelmapiirakka

perjantai 22. heinäkuuta 2016

KESÄPASTA

kasviksia

4 annosta

500g (pinaatti)tuorepastaa

2 keskikokoista kesäkurpitsaa
1 porkkana
1 kesäsipuli
1 mieto chili
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

kesäpasta

  • Kuori ja pilko kesäkurpitsa, porkkana ja sipuli. Poista siemenet chilistä ja pilko pieneksi.
  • Paista runsaassa oliiviöljyssä keskilämmöllä noin 20 minuuttia.
  • Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.
  • Keitä tuorepasta pussin ohjeen mukaan ja valuta.
  • Raasta annoksen päälle vielä parmesaanijuustoa.

kesäkurpitsaporkkanasipulipasta

perjantai 1. heinäkuuta 2016

JUUSTO-PASTASALAATTI

Heinäkuu ei olisi voinut paremmin alkaa.. Aamulla kirjauduin opintopolkuun ja syksyllä alkaa sosionomin opinnot Hämeenlinnassa! Sitä kelpaa juhlia nyt sitten jättimäisen juusto-pastasalaattikulhon kanssa.

Juustopastasalaatti

500g pastaa
500g Edam juustoa
1 punainen paprika
1/4 sipuli
1 suolakurkku

2prk kermaviiliä
2dl majoneesia
1rkl suolakurkunlientä
1rkl sinappia
1tl punaviinietikkaa
1tl sokeria
mustapippuria
suolaa


  • Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä.
  • Pilko juusto, paprika, sipuli ja suolakurkku.
  • Sekoita pasta ja yllä mainitut keskenään.
  • Sekoita kastike ja lisää se pastasalaattiin.
  • Anna salaatin maustua jääkaapissa ainakin tunnin verran.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannus 2016

Meidän juhannus meni pihapelejä pelaillessa ja sangriaa muovimukeista juoden - tietenkin hyvässä seurassa! Syötiin muun muassa uusia perunoita ja fetanyyttejä, joihin tulee siis fetaa, keltaista paprikaa, sipulia, mustapippuria ja oliiviöljyä. Nyytin voi lämmittää grillissä tai uunissa.

kattaus

fetanyytti

lupiini

ps. Pupunruokaa-blogi täytti eilen yhden vuoden!

maanantai 20. kesäkuuta 2016

LAVENTELIPIKKULEIVÄT

Laventeli

n. 20 kpl

120g voita
1dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl laventelia
1tl sitruunamehua
  • Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
  • Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää voi-sokerivaahtoon.
  • Lisää laventeli (itse käytin tuoretta, mutta myös kuivattu käy) ja sitruunamehu.
  • Tee haluamasi muotoisia pikkuleipiä. Itse pyörittelin taikinasta palloja ja litistin pellille kämmenellä.
  • Paista 225C n. 8 minuuttia pikkuleipien paksuudesta riippuen. Kuitenkin niin, että reunat saavat vähän väriä.
Laventelikeksit

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

KUKKAKAALIPIHVIT

Eilen piti keksiä tämän päivän ruoka samalla hetkellä, kun astuin kauppaan sisään, joten nappasin Pirkka ruokalehden oven vierestä ja nopealla selailulla päädyin kukkakaalipihveihin. Reseptiä muokkasin kuitenkin hiukan ja tälläisiä yksilöitä sain sitten aikaiseksi:

Kukkakaalipihvit

10 pihviä

1 kukkakaali (n. 600g)
2dl juustoraastetta
2 kananmunaa
ruohosipulia
suolaa
mustapippuria

voita/öljyä paistamiseen
  • Keitä kukkakaalin kukintoja, niin että ne pehmenevät.
  • Valuta kukkakaalit ja hienonna haarukalla tai sauvasekoittimella. Anna kukkakaalien jäähtyä hetki.
  • Lisää joukkoon juustoraaste (itse laitoin desin emmentalia ja desin mozzarellaa), kananmunat ja mausteet.
  • Lusikoi pannulle taikinaa ja litistä se pihviksi. Pihvit hajoavat helposti ja jos hermot eivät kestä, niin esimerkiksi korppujauhojen lisääminen taikinaan auttaa kasassa pysymisessä.
  • Paista muutama minuutti molemmilta puolilta riippuen pihvien paksuudesta.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

VALMISTUJAISET

Lauantaina juhlittiin valmistumistani parturi-kampaajaksi ja ylioppilaslakinkin sain painaa päähän. Tietenkään ei kuvia tarjottavista muistettu ottamaan kaiken tohinan keskellä, mutta ajattelin silti kertoa, mitä kaikkea meidän menuun kuului:

Alkumalja

Tomaatti-mozzarella-basilikatikut
Vihreä salaatti
Ciabatta
Juusto-pastasalaatti
Tonnikala-riisisalaatti
Saaristolaisleipä savulohitahnalla
Soijarouhepiirakka
Lihapullat
Kalavoileipäkakku

Raparperi-juustokakku
Sitruunakakku
Gluteeniton suklaa-kuivakakku
Keksilajitelma

Vesi
Mehu
Kahvi
Tee
YO16

Tarjolla oli siis sekä kasvista, kalaa, että lihaa ja suurin osa tehtiin äidin kanssa perjantai-iltana. Oma lemppari oli juusto-pastasalaatti, jonka reseptin (ainakin) aion myöhemmin tänne laittaa. Vieraita oli reilu kolmekymmentä ja loppuillasta lämmitimme vielä saunan. Sateinen viikkokin kääntyi loppua kohden aurinkoiseksi, joten juhlat olivat kerrassaan onnistuneet!